Arkisto kategorialle 'Uncategorized'

29
Tou
12

upsit roikkumaan

Leppoisaan tahtiin jatkuvat UG:n työstöt. Tänään valmistui pala, johon UPSit ripustuvat. Pala tulee paikalleen alalaidastaan saranoituna, näin sen voi avata huoltotoimenpiteitä varten.

Pintaan sovellettiin taas luovuutta, pohjalle vähän luolamaalauksia punaisensekaisella akryylillä ja päälle petsin ja lakan sekasikiöt. Satsille tulee painoa reilu 30 kiloa, joten rautaa jonnekin vielä kaivataan. Aiemmin talossamme asunut metallintyöstöpajan äjjä on kylvänyt hulvattomia rauta-aarteita maastoon, ja juuri lapioidessa löydetyt 15 rosterista ‘pyörökeppiä’, täyttä tavaraa ja noin rumpukapulan paksuisia, pääsevät sovellettaviksi…

image

image

24
Tou
12

What I Actually Do

Meluisille UPS-laitteille löytyi kohtalon valmiiksi sorvaama paikka luontevasti sähkökeskuksen yläpuolelta. Paikalle olin valmiiksi liimannut palan akustointivaahtoa, ja ajatuksena on ripustaa UPSit kaappiin, joka sulkeutuu akustointivaahtopalaa ‘vasten’…

image

Ensin sähkökeskuksen ympärille rakentuu kaappi. Kaapin päälle tuetaan rakenne, johon UPSit ripustetaan ja sähköt UPSeille saa vedettyä suoraan kuvassa näkyvästä jakorasiasta siististi. Samalla purkaan pois kaikki tähänastiset sähkövedot ja teen uusiksi muuttuneen tilanteen mukaisesti.

Kaapinseinien täsmällinen asettelu vaatii vähän perinteistä puukäsityöluokan puuhaa: talttaamista. Tulee mieleen wanhahko ‘What I Actually Do’ -meemi…

image

19
Tou
12

Kevät houkuttaa säätämään

Unity Gain on elänyt pakotettua hiljaiseloa luvattoman pitkään, kun elämäntilannetta ja rahatilannetta on järjestelty uusiksi. Vaunu on seissyt kolmannen pitkän talvensa lumimassat lyhentämättöminä niskassaan, ja viimeistään nyt tankki on arvonimensä ansainnut.

Ehdin jo viime vuoden kesällä riemastua, että vaunu tulisi valmiiksi, kun sain Furmanin räkkiin asennettavat, sähköhäiriöitä suodattavat jakorasiat asennettua. Vaan väärässä olin. Kuten niin usein, nytkin yhden ongelman ratkaisu paljasti uuden haasteen. Nelisenkymmentä metriä 3×1,5mm jatkojohtoa talon ulkopistorasiasta vaunulle sai aikaan niin suuren jännitehävikin, etteivät Furmanit suostuneet päästämään sähköä lävitseen. Samalla oivalsin, että jos vaunu on näin kranttu sähkön suhteen, ongelmia tulee varmasti myös keikkapaikoilla. Sähköpuoli olisi siis pakko rakentaa siten, että toimivuus olisi takuuvarmaa olosuhteista riippumatta.

Hiljattain sain hankittua ensimmäisen vaunuun tulevista UPS-laitteista ja piakkoin pääsen sitä asentamaan. Kyseinen laite on ns. line-interactive UPS, jonka pitäisi tarkoittaa, että laite osaa täsmätä kuormalle lähtevän jännitteen. Lähitulevaisuus näyttää, josko ongelma olisi näin ratkaistu. Ainakaan sähkökatkot eivät kiusaa enää!

Kun sähköt saadaan kulkemaan, on vaunu käyttövalmis, joskin sisustuksessa ja akustoinnissa on vielä tekemistä. Tulevalla viikolla vaunun kupeeseen nousee jonkinnäköinen sirkkelikatos luovasti heinäseipäistä (jah bless!) soveltamalla ja otsa rullataan ryppyyn…

09
Hel
11

Viimeisimmät

Pientä edistystä sitten viime päivittelyjen…

Keskisal(k)on eternal erection. Pyörökepin päässä on pakoputkensidontahärpäke, johon sidotaan säteittäisesti vaunun etupäähän pingotetut narut. Narujen kannateltavaksi tulee ronskimpi siivu Molton-kangasta.

 

Näppiksen ja USB-härpäkkeiden hylly tulee noille sijoille. Oikealla puolella midikeskittymä ja masterkiippari.

 

Tupolan Antin legendaarisen työpöydän pöytälevystä syntyy koroke, joka kantaa ainakin yhden kohtuullisen poseen laiskanlinnan asiakkaalle. Koroke asettuu rengaskotelon päälle ja loput kotelosta koteloidaan sit muuten. Kotelon pinta kääritään sitä ennen telttapatjaan.

 

Linnaa vastapäätä sijaitsevan toisen rengaskotelon päälle on kotiutettu syntikkaräkki sekä subbari.

 

Asentamista odottaa myös tuikitärkeä meditaatioistuin.

 

31
Jou
10

rakentamista tämäkin

Henkisellä To-Do -listallani on roikkunut pitkään todentaa päätös Max/MSP:n haltuunottamisesta, sillä lukuisat mielikuvaharjoitukset sessioista vaunun kanssa ovat synnyttäneet tarpeen useammalle pikkusoftalle, joiden omakätiseen tekemiseen fiilistelin nörttikarmani piisaavan.

Joulun hiljaisina hetkinä tartuin toimeen. Seikkailu alkoi hyvän Max/MSP-opaskirjan hakemisesta, mutta tuskin lie tuntiakaan kulunut, kun perehdyin jo silmät kiiluen Pure Dataan. Softalla pystyisi toteuttamaan kaiken mitä haluan, se on ilmainen ja syvällinen, loistava tuttavuus…

Omien skillsien nollapisteestä lähteneenä vuoden 2011 nollapisteeseen saavuttaessa ollaan tässä vaiheessa ekaa projektia: siinä on valmis käyttöliittymä.

Softan tarkoitus on olla etänä toimiva mittarisilta. Jokaisella 32 sisääntulokanavalla on pieni käppyrä, jossa rullaa välin -24dB … 0dB tapahtumat viimeiseltä kymmeneltä sekunnilta. Numeroina näkyy tämänhetkinen taso ja sen alla nollassa käyneiden mittausten eli clippausten lukumäärä. Lisäksi jokaisen kanavan saa kuuluville ensimmäiseen kuulokevahvistimen kanavaan joko -10 -tasolla tai täysiä (oleellinen, jottei artistin tarvitse odotella itseään luureihin yhtään välttämätöntä pidempään, mutta mukava myös, kun haluaa itse mikittäessä kuulostella, mitä sieltä tulee) — sekä toivottavasti näkyville spektrogrammina (josta saattaa saada etuasteiden eq-säätöjä tehdessä lisäosviittaa). Saa nähä onnistuuko jälkimmäinen.

Tieto mittarisoftaa pyörittävälle läppärille kulkee langattoman verkon läpi äänityskoneelta, jossa pyörii toinen Pd-patchi. Tämä pitäisi saada vuoropuheluun CueMix-ohjelman kanssa, ja koska CueMixin kehutaan olevan täysin ohjattavissa Mackie Control -protokollan kautta, tämänkin pitäisi olla teoreettisesti mutkatonta. Tosin kerran MCU:n protokollan teknistä yhteenvetoa lueskelleena tiedän, että kahvia kuluu. Äänityskoneen päässä olevan Pd-patchin täytyy kuulostella CueMixiltä tulevaa tietovirtaa sisääntulojen tasoista, tallentaa kaikki tämä tieto 0.2 sekunnin ajalta, jonka jälkeen jokaisen kanavan kohdalta katsotaan korkein lukema, ja nämä lähetetään eteenpäin mittarisoftalle. Nähtäväksi jää, kuinka usein Mackie Control itse tasomittareita päivittelee, ja jääkö sen antaman datan perusteella clippejä havaitsematta…

Näissä merkeissä ja mietteissä vaihtuu vanha vuosi uuteen ja toivo saada tuotantotekninen kisakunto päälle tulevaan kesään mennessä loistaa uudenvuodenlupauksena.

 

12
Jou
10

joulukuu ja räystäät juoksee

WordPressin tilastojen mukaan joku oli eksynyt blogiin pähkäillen asuntovaunun katon ja lumikuorman problematiikkaa. Kuvassa näkyy yksi ratkaisu: Takana on pari päivää leudompaa -5 … -7 -asteista keliä, ja lumi katolla sulaa hyvää vauhtia, kun vaunussa on sisällä 20 astetta lämpöä.

Vaunun katto on lattian ja seinien tapaan 50mm paksulla polystyreenillä eristetty, ja tämän verran se päästää lämpöä läpi. Tässä siis vinkkiä oman vaunun rakentajille: katto kannattaa jättää ehkä jopa vähän vähemmälle eristykselle, sillä talvella kun sitä lämpöä halutaan kopissa pitää, katolla on joka tapauksessa lumipatja, joka hautoo lämpöä allaan tehokkaasti. Kun lumi sulaa, katolle muodostuu vielä kerros jäätä, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi vielä hieman kattoa jäykistääkin. Vähän viistoa kattoon, ja ylimääräiset vedet valuvat pikkuhiljaa pois katolta.

Pahin suunnittelumoka omassa vaunussa näkyy myös kuvassa selvästi: kytkentälaatikon yläosa olisi pitänyt hokata rakentaa viistoksi ja etureunaan olisi pitänyt laittaa pieni pätkä profiilia ränniksi, kuten vaunun varsinaisen oven päälle tuli. Nykyisillään laatikko kerää päälleen lunta ja jäätä ja luukku jäätyy kiinni. Tosin äkkiähän nuo tuosta sulattelee jos tilanne sitä vaatii.

25
Mar
10

 

Talvi saapui. Vaunussa on viimeaikoina suoritettu lisäeristystöitä (telttapatjaa liimaten seiniin ja ikkunoihin sisäpuolelle pleksit), ja homma alkaa toimia näiden töiden valmiusasteen ollessa vasta alle puolessa. Kaksi 400-wattista öljypatteria sekä 575 wattia lattialämmityskaapelia pitävät kopin siinä lämmössä minne sen mielii säätää.

Katossa ei vielä ole lisäeristystä, mutta alkaa näyttää siltä, että viisainta on jättää ne laittamatta. Nykyisillään tarpeeksi paksu lumipatja vaunun katolla nimittäin sulaa pikkuhiljaa, kun lumi hautoo katon läpi pakenevaa lämpöä. Sulamisesta syntyy valtavat jääpuikot vaunun nokalle, josta ne voi pudotella. Kätevää!

Toistaiseksi edullisimmat telttapatjat ovat löytyneet Vantaan Puuilo-tavaratalosta (3,70e kpl) ja passeliksi liimaksi on havaittu Tarjoustalon valikoimiin kuuluva muistaakseni Bison-merkkinen ‘MS-polymeerimassa’, ei pahan hintaista sekään.

 

24
Syy
10

Lämmittelyä

Vaimo muistutti hiljattain, että tulossa on kylmin talvi Suomessa tuhanteen vuoteen. Oivaa puhetta motivoimaan lämmityksen toteuttamista vaunuun.

Lämmitykseen on ollut selvä visio jo pitkään — seinille kupariputkea ja sen sisään lattialämmityskaapelia — mutta sen verran se kupariputki kustantaa, että toteuttaminen on roikkunut jo pidemmän aikaa. Vasta viime viikolla pääsin hankkimaan kuparit, ja homma pääsi alkuun.

Ja tältä se näyttää. Neljä kerrosta kupariputkea vaunun etuosan ympäri imaisi sisäänsä 28 metriä Raychem / Tyco Thermal T2Blue -lämpökaapelia, sitä tehokkaampaa (20W / metri). Kupariputki on sisähalkaisijaltaan kymmenmillistä, ja piuha sopi sisään mainiosti.

Hyvin pian systeemiä testaillessa jouduin toteamaan, että suunnitelma B joudutaan ottamaan käyttöön, sillä putki itsessään ei luovuta tarpeeksi lämpöä ilmaan. Putket hohkasivat tulikuumina, mutta käsi yläpuolella ei tuntenut juuri minkäänlaista lämpövirtausta. Siitä huolimatta systeemi onnistui pitämään lämmön tasaisena, mutta lämmön lisääminen osoittautui mahdottomaksi. Olin tähän henkisesti valmistautunut, mutta mitään suunnitelmaa lämmönsiirron tehostamiseksi ei vielä ollut.

Apu löytyi paikallisesta Hong Kongista: rautaosaston Alfer -nikkarointitarpeistosta löytyi teräksistä ritilää, jota kiinnitin kuvan mukaisesti putkiston molemmin puolin, pultit vaan läpi rei’istä ja mutterit toiselle puolelle. Ja niinhän siinä kävi, että lämmönsiirto tehoistui huomattavasti. Näillä virityksillä voi jo sanoa, että homma toimii, mutta sitä voi varmasti edelleen tehostaa tietokoneenrakentajien tuntemalla lämmönsiirtotahnalla… Oleellista on myös, että ritilällä ja kupariputkella on mahdollisimman paljon kosketuspintaa, ja tämähän varmistetaan pulttaamalla riittävän monesta raosta.

Lämpökaapelia ohjaa saman valmistajan perustermostaatti (Raychem TA), joka toimii poikkeuksellisesta asennuksesta huolimatta mallikkaasti. Kun kopin lämpö lähestyy asetettua, vaihtuu lämpökaapelin käyttö osa-aikaiseksi, jolloin patteriviritys pysyy jatkuvasti lämpimänä, vaikka virta on välillä pois päältä. Kupari kun varaa lämpöä tehokkaasti.

16
Elo
10

virtaa!

Ehkä eniten ennalta jännännyt hetki vaunun väsäämisessä on nyt ohi, ja menestyksellä:

Sähkö, tuo näkymätön mutta silti niin tuhoisa voima. Pysyykö se piuhoissa vai ei? Hetki ennen koekäyttöä illan hämärtyessä tarkistetaan vielä kytkennät. Marineasta hankitun sähkökeskuksen perään on kytketty yksi pistorasia, pistorasiassa on lamppu, virrat on-asennossa. Sitten vaan pistoke kourassa viimeiset avemariat, johto seinään ja kurkistus sisäpuolelle: jos kaikki toimii…

… se näyttää tältä. Tarzan bundolo!

Sähköistyksessä jekkuna on, että tuossa sähkökeskuksessa (Mastervoltin Inverterswitch) on kaksi sähkön sisäänmenoa. Toiseen johdetaan sähköverkosta tuleva virta, ja toinen kytketään invertteriin. Invertteri taas on laite, jonka ottopää on kiinni 12 voltin akustossa ja antorööristä tulee tavallista 230 voltin verkkovirtaa.

Kun sähkökaapeli on kytkettynä, akusto latautuu. Mutta heti kun sähkökaapeli irroitetaan tai sähköt katkeavat muuten, osaa sähkökeskus vaihtaa syötön invertterin puolelle. Koska vaunun peruslämmitys toimii sähköllä, tarkoittaa tämä, että suunnitelman mukaisella akkukapasiteetilla vaunu pysyy sähköistä irrallaan lämpimänä vähintään kuusi tuntia — 6 tuntia siinä tapauksessa, että lämmitin joutuu käymään jatkuvasti, todennäköisesti hyvin eristetty vaunu ei tuota edellytä.

Tämä kaunis visio ei vielä ole totta, sillä akut, laturit ja invertteri ovat vielä hankkimatta, enkä tiedä koska pienillä tuloilla nitkutellen noihin on varaa. Kaikki oleellinen on onneksi jo hallussa.

Lämmitys toteutetaan lattialämmityskaapelilla ja -termostaatilla siten, että kaapeli vedetään kupariputken sisällä neljä kertaa vaunun etupuoliskon ympäri. Seinille tulee siis neljä päällekkäistä kupariputkea lämpöä hohkaamaan. Kupari puskuroi lämpöä ja koska putki on luonnollisesti sisällään kulkevaa lämmityskaapelia suurempi, tulee lämpöä luovuttavaa pinta-alaakin hieman enemmän.

Näin hankalaan ratkaisuun on syynsä: lämmitys haukkaa sähköä näin vain 575 wattia, teho jakautunuu tasaisesti ja löyhyää ensisijaisesti vain sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Lisäksi tavallinen sähköpatteri resonoisi varmasti subbarin tsunamien tahtiin, mutta putken saa todennäköisesti dempattua hyvin.

Tulevaisuudessa vaunuun olisi mukava laittaa myöskin veneilijöille kehitetty diesellämmitin. Viiden litran vetoinen perusbensakanisteri riittäisi vaunussa ~80 tunnin lämmitykseen.

25
Hei
10

Wigfoam

Pikainen päivitys akustointimateriaaleista. Ensimmäiset kaksi pakettia kotimaista Wigfoamia saapui hetkeä ennen parin viikon lomaa, jonka päätin pitää lomaa myös rakennushommista. Pitihän niitä kuitenkin päästä jo vähän lätkimään…

Wigfoam kuulostaa tähänastisessa tilanteessa siltä miltä pitääkin, ja valmis liimapinta levyn takapuolella toimii hienosti. Laitoin lisäksi asennusliimaa, mutta voi hyvin kuvitella, että liikkumattomassa studiossa tuo olisi täysin turhaa.

Villin näköinen katto peittyy loppujenlopuksi kankaalla, joten sen ulkonäöstä tässä ei kannata kommentteja jättää :) Katon kanssa tarkoitus on dempata hieman maltillisemmin, jotta vaunuun jäisi hieman ‘huonesoundia’. Seinät ovat keskenään samansuuntaiset, ja täten muodostavat ongelmallisia seisovia aaltoja, joten ne dempataan totaalisesti. Katto sen sijaan on kauttaaltaan vino, joten ajatuksena oli, että jos kirkkaimmat heijasteet saisi pois vaahtomuovipatjalla, ja muutamia akustiikkavaahdon paloja olisi enempivähempi strategisilla paikoilla, saadaan tila ehkä kuulostamaan hieman isommalta ja ‘normaalilta’. Ensimmäisen vaunun kanssa tuli huomattua, että pieni ja täysin kaiuton koppi on liian kaukana normaalista musiikinkuuntelutilanteesta, ja että siellä tehdyt miksaukset alkoivat kuulostaa tuolta kopilta.




Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.