Arkisto kohteelle heinäkuu 2010

25
Hei
10

Wigfoam

Pikainen päivitys akustointimateriaaleista. Ensimmäiset kaksi pakettia kotimaista Wigfoamia saapui hetkeä ennen parin viikon lomaa, jonka päätin pitää lomaa myös rakennushommista. Pitihän niitä kuitenkin päästä jo vähän lätkimään…

Wigfoam kuulostaa tähänastisessa tilanteessa siltä miltä pitääkin, ja valmis liimapinta levyn takapuolella toimii hienosti. Laitoin lisäksi asennusliimaa, mutta voi hyvin kuvitella, että liikkumattomassa studiossa tuo olisi täysin turhaa.

Villin näköinen katto peittyy loppujenlopuksi kankaalla, joten sen ulkonäöstä tässä ei kannata kommentteja jättää :) Katon kanssa tarkoitus on dempata hieman maltillisemmin, jotta vaunuun jäisi hieman ‘huonesoundia’. Seinät ovat keskenään samansuuntaiset, ja täten muodostavat ongelmallisia seisovia aaltoja, joten ne dempataan totaalisesti. Katto sen sijaan on kauttaaltaan vino, joten ajatuksena oli, että jos kirkkaimmat heijasteet saisi pois vaahtomuovipatjalla, ja muutamia akustiikkavaahdon paloja olisi enempivähempi strategisilla paikoilla, saadaan tila ehkä kuulostamaan hieman isommalta ja ‘normaalilta’. Ensimmäisen vaunun kanssa tuli huomattua, että pieni ja täysin kaiuton koppi on liian kaukana normaalista musiikinkuuntelutilanteesta, ja että siellä tehdyt miksaukset alkoivat kuulostaa tuolta kopilta.

11
Hei
10

Työ(.)

Vaunun n. 40 asteen sisälämpötilassa syntyi tänään hikiläikkiä lattiaan kun hieman kamaa pultattiin paikalleen:

Euphonixin MC Control -ohjain kiinnittyi pöytään tarranauhalla ja sen ympärille silputtiin hieman rimaa. Lopputuloksena laite istuu hienosti upotettuna ja taatusti tiukasti työtasossa. Vekottimen vieressä on reilusti tilaa hiirelle. Pöytälevyn eteen katkesi pätkä pyörökeppiä, joka on itse asiassa harjanvartta (ostin alesta noita kymmenen :)

Sinällään huomioita MC Controlista: monta softapäivitystä takana vehkeen natiivialustalla eli Macillä ja Nuendolla, mutta ei se edelleenkään pomminvarmasti toimi. Välillä toiminnot lakkaavat toimimasta, josta toiminnallisuus huomattavasti kärsii :P

Vaihdoin sinällään mainion ja stydin PC-koneen Macciin pääasiassa saadakseni MC Controlin toimimaan luotettavammin. Windows-Nuendon kanssa vehje piti buutata komerossa sijaitsevalta Mac Miniltä, eli käyttö oli vahvasti kuminauhavirityspohjalla.

Päivän toinen urakka pyöri raikkaan ilman vaunuuntuomisen problematiikan ympärillä. Samaa yrittivät hölmöläiset valon kanssa jo aikoinaan. Oma pyrkimys on asentaa pieni 12V tietokonetuuletin sekä ilmansuodatin tuloilman aukkoon, josko tuo tehostaisi ilmankiertoa.

09
Hei
10

Virstanpylväs no. 1

Huomenta maailma. Liekö jo viikko siitä, kun yksi merkittävä välietappi tuli vaunun kanssa täyteen: etuseinä sekä takaseinä ovat valmiit, myös toinen pitkistä sivuseinistä on kokolailla siinä. Eilen pääsin sovittelemaan villiä visiota parvesta paikalleen, ja niin on parvikin enää päällistä (laminaattia) vajaa valmis.

Tarkoitus oli tehdä parvesta mahdollisimman ‘hengetön’ eli rakenteen pitäisi olla kepeän näköinen, mutta tietysti varmasti kantava. Ratkaisu: ensin kiinnitettiin parven sivuttaissuuntaiset tuet, jotka ovat hienosesti kultalasyroitua, leveätä lautaa. Laudan toinen pää on pulttiripustuksella seinän tukipuussa, toinen läpipultilla kertopuisessa parvenjalassa. Lattian keskelle tulevien tukijalkojen tarkka paikka on mitattu ja jalat on tämän jälkeen kiinnitetty lattiaan kulmaraudoilla, pultti parvenjalasta läpi.

Vekkuli veto on sitten nuo vasat. Aluksi sahasin leveyssuuntaisiin lautoihin 2,5 cm syvät urat, kolme per lauta. Koloihin sujahti alumiinista profiilia, joka itsessäänkin kantaa kohtuullisesti, ja profiilien alle sujahti vielä nätiksi käsitellyt puut tukemaan systeemiä entisestään.

Päällepäin lopputulos on tällainen. Lopuksi, kun pankkitili hankinnan sallii, tähän päälle tulee jotain sopivansävyistä laminaattia. Koko homma niputetaan lopuksi läpipulteilla, läpi niin laminaatin, profiilin kuin myös vasapuun.

Lopuksi vielä etupään täyskäännös. Kiipparityöasema muutti vasemmalta laidalta oikealle, koska sen kaverina oleva räkki tulee olemaan raskain köntti mitä vaunuun tulee. Tällä sijoittelulla räkki tasapainottaa jonkin verran toista räkkiä sekä petiparvea, jotka molemmat ovat vaunun vasemmalla laidalla. Raskaampi räkki sijoittuu lisäksi mukavasti telin päälle.

06
Hei
10

VARJOSELOSTUS Ylen MM-futislähetyksiin

Linkistä aukeaa uusi ikkuna, jonka voit jättää auki:

—-==== VARJOSELOSTUS ====—-

Ideana on, että otat läppärin syliin tätä ääntä sylkemään ja istut telkkarin ääreen.

Ti 6.7. : koelähetys alkaen jossain klo 21.00 tienoilla.

EDIT: … koelähetys todettiin toivottomaksi ja lähdettiin miettimään konstia 6 sekunnin viiveen poistamiseksi lähetyksestä (tai oikeammin vastaanotosta, pitäis löytää viiveetön web-playeri).




Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.