28
tou
08

Biittiverstas

Uusi mylly ei millään suostu palvelukseen. Vein useampi viikko sitten koneen emolevyn Verkkokaupan huoltoon ja tuomio oli, että muistit olivat epäyhteensopivat emon kanssa. Analyysistä laskutettiin viisikymppiä. Uudet muistit tilattiin (120e) ja asensin ne innolla, vihdoin pääsee työstämään musiikkia!

Vielä mitä, sama kooma vaivaa konetta. Ei anna kuvaa, ei edes piippaa. Tuskastuneena roudasin koko parinkymmenen kilon köntin huollon ihmeteltäväksi ja köyhdyin taas kahdeksankymppiä. Ja Luoja yksin tietää kauanko operaatio kestää. Musiikin pariin oli kuitenkin päästävä, joten kotisohvan ääreen nousi näppärä rötvästudio, ja tuska lievittyi. Rakkaan vaimon kanssa järkätään myöhästyneet hääjuhlat parin kuukauden kuluttua, ja siellä olisi tarkoitus kiskaista pieni cover-keikka taustanauhan päälle. Sohvannurkassa sikiää sovituksia Renoisen, Logicin ja vanhan Roland JV-1010:n avustuksella.

Samalla on tullut sisäänajettua ja tyyppäiltyä uusia pikku-Geneleccejä. 8020-malli on yllättävän erikuuloinen kuin 1031. Jälkimmäisen yläpää kuulostaa nyt peräti järkyttävän kihisevältä, terävältä ja hypetetyltä.

Hetken haaveilin käyttäväni 8020-rasioita ainoastaan taka- ja keskikaiuttimina ja säilyttäväni 1031:t etukaiuttimina, mutta soundit vaikuttavat niin erilaisilta, että tuo tuskin toimisi. Näinollen 8020-satsi subbareineen tulee alkuperäisen suunnitelman mukaisesti surround-järjestelmäksi, jota ohjataan SPL:n 8-kanavaisella volasäätimellä, ja 1031:t kytketään MOTU 2408:n kaiutinlähtöihin, joille laitteessa on oma volapotikkansa. Jos 8020:t onnistuvat vaunussa luomaan toimivan korkeusulottuvuuden äänikuvaan, luulenpa, että niitä ja subbaria kuuntelee 1031:tä mielummin myös stereokuuntelussa.


0 Kommentit to “Biittiverstas”



  1. Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti