Unity Gain on siirtynyt puolipakotetusti talviunille toistaiseksi. Vaunun rakentaminen vaikeutui lumentulon alettua, tuntui että vaunun luo joutui raivaamaan uuden reitin kahdesti päivässä. Näinpä päätin jättää rakentamisen odottamaan kevättä ja vaunun reiluun rasitustestiin lumikuorman alle. Toistaiseksi en ole lumia katolta poistanut, ja hyvin on kestänyt.
Tekemistä riittää: vaunun sisään nousee tukiranka, johon kiinnitetään kalustus, akustointi, sähkövedot sekä lämmitysputket. Ennen lumentulon alkua ehdin aloittaa tukirangan asennusta, varmuus on ainakin siitä, että suunnitelma on hyvä ja toteutettavissa. Helmikuun puolenvälin tienoolla meikäläistä siunataan lyhyellä lomalla leipätyöstä, ja rakentaminen toivottavasti hieman etenee…
Vaunun odottaessa kevättä on toisaalla ehtinyt tapahtua paljon. Vaunuun nousee alkuvaiheessa kolme autonomista työpistettä, jotka ovat midisynkassa keskenään. Ensimmäinen (äänitys ja miksaus) on kasassa, kone vaihtunut Mac Prohon ja sen myötä PCI-väyläinen UAD-1 vaihtui PCIe-väyläiseksi UAD-2:ksi sekä MOTUn 424 PCI-X vastaavaan PCIe-korttiin.
Tällä hetkellä työn alla on biittityöasema. Thomannilta hankittuun DJ-coffiniin asentuu kiinteästi läppäri Renoisella ja Ableton Livellä, RME:n HDSP PCMCIA / Multiface, Elektron Machinedrum, Alesis Micron, Akai MPD18-padit, Behringer BCR2000-nupit sekä Kaosspad. Paketti on kytketty siten, että RME:n DSP-mikserillä kaikkien näiden ääntä voi reitittää miten mielii (sekä Machinedrum että Micron pystyvät ottamaan ääntä sisään), ja vaunussa paketti liittyy Nuendoon ADATilla. Pakettia voi käyttää myös vaunusta irrallaan livesoitantaan.
Kolmantena erillisenä satsina vaunuun tulee perinteinen MIDI-sekvensserisatsi, joka on tuttu jo vanhasta vaunusta. Kurzweiliä, Wavestationia sun muuta, jööti PC-kone Kontaktia ja muita softainstrumentteja pyörittämään sekä erillinen kone pyörittämässä pelkkää sekvensseriä. Nämä kamat ovat kasassa mutta varsinainen työpiste vielä rakentamatta.
Fiilistelyissä siintää vielä neljäs työpiste: reilu kattaus modulaarisyntikkaa. Ehkä joku päivä. Kunhan aurinko sulattaa jään…